Aihealueen 'Yleiset' arkisto

Galleriamuutos

15.11.2007

Valokuvagallerian ja tämän blogin yhdistävä wpg2-laajennus alkoi parin päivityksen jälkeen rikkoa sen verran monta paikkaa, että nappasin sen pois käytöstä. Tästä syystä vanhemmissa kirjoituksissa eivät kuvat näy, ja sivun oikean reunan Galleria-kohta on myös tyhjä. Pyrin korjaamaan nuo vanhat kirjoitukset lähiaikoina, tuota laajennusta en usko jaksavani lähteä tutkimaan.

Toislumi

18.12.2006

Villellä on ollut muutamana viime päivänä suuria vaikeuksia käydä nukkumaan. Eilen onnistuimme urakassa lopulta noin kello 00:30, kun kävin Villen kanssa kävelyllä kiertämässä Piikkiönmetsän kaikki kadut kahteen kertaan – vastaava menetelmä kun oli toiminut päivällä päiväunien kanssa. Onnistumisten rohkaisemana aioimme käyttää samaa menetelmää myös tänään. Sää vain päätti tällä kertaa kääntyä tätä yritystä vastaan. Ulkona […]

Kolari

13.02.2006

Hanne otti perjantaina yhteen täysperävaunullisen rekan kanssa. Kaikki ovat kunnossa, mutta auto on entinen. Hanne jarrutti punaisissa valoissa, mutta liukkaan kelin takia auto ei pysähtynyt ajoissa. Hän ehti hieman väistää oikealle, mutta melko kova kolaus vasemmalta tulevaan rekkaan sai auton silti lunastuskuntoon. Nyt meillä on lainassa minun isäni auto, uutta autoa pitää lähteä hommaamaan jahka […]

Galleriapäivitys

29.09.2005

Minun piti taas kerran vain lisätä pari kuvaa galleriaan, mutta äidyin päivittämään valokuvagalleriaamme pyörittävän Gallery-softan uuteen kakkosversioon. Jotta gallerian ja blogin sai paremmin (ja huomattavasti helpommin) integroitua keskenään, siirsin tämän blogin uuteen osoitteeseen www.badzilla.net/blog/. Mikäli päädyit lukemaan tätä vanhan linkin (topeju.badzilla.net/blog) kautta, niin edelleenohjaus näköjään toimi, mutta kannattaa silti päivittää linkki ajan tasalle jatkon kannalta. […]

Söpöysvaroitus

01.09.2005

7 viikon ikäinen pandavauva

Dumb Design

15.08.2005

Teron blogin esimerkin mukaisesti, “Intelligent Design” Not Accepted by Most Scientists (NCSE) kertoo miten tiedeyhteisö suhtautuu ID:hen. Edit: “Equal timen” takia täytyy ottaa myös esille Intelligent Falling: gravitaatioteoria ei nimittäin kata enkelien lentämistä eikä Saatanan putoamista taivaasta (bongattu Slatesta). 🙂

Personality Defect Test: Tomi

06.08.2005

Sarinin blogista bongattua: Robot You are 85% Rational, 14% Extroverted, 42% Brutal, and 28% Arrogant. You are the Robot! You are characterized by your rationality. In fact, this is really ALL you are characterized by. Like a cold, heartless machine, you are so logical and unemotional that you scarcely seem human. For instance, you are […]

Fahrenheit 451 (Hanne)

24.04.2005

Tytti iski tällaisen haasteen kouraan. Katsotaanpa. You’re stuck inside Fahrenheit 451. Which book do you want to be? En varsinaisesti hahmota tätä kysymystä? Pitäisikö minun valita mikä kirja olisin jos haluaisin poltettavaksi vai välttyä tulemasta poltetuksi, vai minkä kirjan haluaisin piilottaa virkavallalta vai mitä minun on tarkoitus tehdä? Joka tapauksessa sanon Pratchett & Gaimanin Good […]

Ja minun listani

05.03.2005

Kun nyt kaikki muutkin ovat tällaisen listan tehneet, niin kai minunkin täytyy uhrautua 🙂 1. Orlando Bloom 2. Hugh Jackman 3. Nathan Fillion 4. David Boreanaz 5. Adrien Brody

Doable gals

04.03.2005

Johannan, Kaisan, Tytin ja Janin (sekä kaikkien muiden, jotka ainakin Johannan blogin kommenteissa esiintyivät) mallin mukaisesti, Doable Gals by Tomi: Kolme ykköstä on helppo löytää, vaikka keskinäistä järjestystä onkin hankalampi määrittää: Claudia Black Charisma Carpenter Angelina Jolie Bubbling under: Carrie-Anne Moss Miranda Otto Lucy Lawless Claudia Christian Tuossa nyt oli seitsemän eikä viisi johon Johannan […]